Luin pitkästä aikaa päiväkirjaa. Haamut, haaveet, katumukset kansoittivat huoneen. Oppiiko ihminen virheistään vai tykkääkö vain kertoa itsestään myyttistä kehitystarinaa? Päätin taas alkaa kirjoittaa.
posted by Anna @ 12:52 PM
7 comments
7 Comments:
Kylläpäs sattui, minäkin luin eilenillalla vanhoja päiväkirjoja. Laitoin ne silppuriin, koska en suostunut tunnustamaan muutamien vuosien takaista lapsellista idioottia minuksi. En halua enää tuntea sitä tyyppiä. Päiväkirjaa lukiessani huomasin, että olen selkeästi kehittynyt ihmisenä, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Vuoden 2003 alusta muuten oli tällainen merkintä: tänä vuonna olen saanut paljon uusia kavereita, mutta yhden uuden ystävän :)
Mitä? Et kai oikeasti laittanut silppuriin?
Taas todella hieno kuva Anna!
sehän siinä jänskättääkin, että jos vanhat merkit paikkansa pitää niin parin vuoden päästä lukee näitä nykyisiä eikä halua taaskaan tuntea koko tyyppiä. siksi silppuri on vain pään työntämistä pensaaseen ;)
mulla luki: menetin yhden, sain kaksi.
Laitoin kyllä silppuriin. Ei niillä ole mitään kirjallista arvoa ja joitakin kausia ja olomuotojani elämässäni en halua muistella. Ja muistan minä ilman päiväkirjojakin. Ainoa hyöty, mikä niistä voisi olla, on se, että huomaa edistyneensä ihmisenä, eikä ole enää mukamas niin tyhmä. Tietenkin parin vuoden päästä silppuan nyt pitämäni päiväkijat häpeillen :)
Minä en pysty tuhoamaan mitään menneisyyden muistoja. Olen säilyttänyt kaikki päiväkirjani teinivuosista lähtien puhumattakaan kirjeenvaihdoista, joita ennen sähköpostin ihmeellistä maailmaa käytiin. Kaikki ovat tallessa!
Hieno kuva!
kiitosta, jussi, kaksoisolennoista on päästy jo kuutosiin ;)
kirjeenvaihdot on hyvä säästää, kyllä niistä lapsenlapsille viihdearvoa on.
"ihmisenä kehittymisestä" en ole ihan vakuuttunut, mutta vanhojen päiväkirjojen lukeminen pitää varmaan ihmisen nöyränä. se on hyväksi sinänsä.
Post a Comment
<< Home